Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen kerhoilta 22.10.2013

Kerhoillassa käsiteltiin yhdistyksen ajankohtaisia asioita ja esiteltiin myös vuoden 2014 toimintasuunnitelma (linkki).

Puheenjohtaja Harri Virtapohja ja varapuheenjohtaja Markku Rauhalahti (kuva otettu Tolvajärvellä ) kertoivat ja näyttivät kuvia matkasta Tolvajärvelle 19-21.8.2013 ja yhdistyksen matkasta Vienaan 28-31.8.2013. Alla lyhennelmät raporteista.

Markku Rauhalahti:
Käynti Tolvajärvellä – sotahistoriaa ja seikkailua

Maanpuolustuskorkeakoulun Perinneyhdistys järjesti matkan Tolvajärvelle 19–21. elokuuta 2013. Yhdentoista hengen ryhmässä oli mukana neljä Tolvajärvellä taistelleen hämäläisrykmentin miesten jälkeläistä: Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Helena Turpeinen, puheenjohtaja Harri Virtapohja, varapuheenjohtaja Markku Rauhalahti ja jäsen Aki Kultala.

Entinen Tolvajärven kylä sijaitsee kartassa vihreällä rajatun luonnonsuojelualueen alareunassa, noin 60 km Värtsilästä ja noin 40 km rajalta. Matkaan osallistuneet pppy-läiset Tsokin ja Kokkarin kylien hautausmaan ristillä. Vas. Harri Virtapohja, Aki Kultala, Helena Turpeinen ja Markku Rauhalahti.

Tolvajärvellä saavutettiin Talvisodan ensimmäinen torjuntavoitto 12. joulukuuta 1939. Taistelevan suomalaisryhmittymän ytimen muodosti Pohjois-Hämeestä koottu, everstiluutnantti Aaro Olavi Pajarin (kuva vas.) komentama Jalkaväkirykmentti 16. Sodan alkupäivinä maahamme tunkeutunut vihollinen oli kuudessa päivässä työntynyt vanhalta rajalta noin 60 kilometriä länttä kohti. Vähäiset suomalaisjoukot eivät pystyneet estämään panssaroitujen vihollisdivisioonien etenemistä. Ylipäällikkö Mannerheim totesi Tolvajärven suunnan tilanteen vakavaksi. Jos vihollinen pääsisi jatkamaan, muodostaisi se todellinen uhkan Kannaksen suomalaisjoukkojen selustassa.

Ylipäällikkö määräsi eversti Paavo Talvelan muodostamaan Tolvajärven suunnalla olevista joukoista ja ylipäällikön reservissä Luumäellä olevasta Pajarin rykmentistä taisteluosaston ja antoi tälle tehtäväksi pysäyttää vihollinen ja lyödä se takaisin päin.

Joulukuun 12. päivä 1939 – "kansakunnan kahdestoista hetki"

Ensimmäiset taistelut Tolvajärvellä käytiin 8. ja 10. joulukuuta 1939, mutta varsinainen vastahyökkäys tehtiin 12. joulukuuta. Raju ratkaisutaistelu käytiin harjumaastossa. Osasto Pajarin kärkijoukkona hyökkäsi kyläaukealta Hevossalmen sillan molemmin puolin harjulla olevaa matkailumajaa kohti JR 16:n II pataljoona. Majassa oli vihollisen vahva tukikohta ja sen ikkunoista ampui kolmattakymmentä konekivääriä. Rajusti taistellen matkailumaja vallattiin iltapäivällä, ja kymmeniä vihollissotilaita otettiin vangeiksi, monin verroin enemmän oli kaatuneina.

Iltaan mennessä harjualue oli tyhjennetty elossa olevista vihollissotilaista. Pajarin joukkojen eteneminen jatkui taistellen Ristisalmen ja Ägläjärven kautta Aittojoelle, jonne päästiin jouluun mennessä eli kahdessatoista päivässä. Kaksi kolmannesta vihollisen valtaamasta alueesta oli saatu takaisin. Rintama pysähtyi Aittojoelle sodan loppuun eli maaliskuun puoliväliin asti.

Merkittävä torjuntavoitto

Tolvajärvellä saavutettu torjuntavoitto antoi muille suomalaisjoukoille uskoa siihen, että suurvalta-armeijankin eteneminen voidaan pysäyttää. Tolvajärven voitto herätti laajaa huomiota länsimaissa ja niiden lehdistössä. Mannerheim kiitti taisteluun osallistuneita ja ylensi muutama päivä myöhemmin Talvelan kenraalimajuriksi ja Pajarin everstiksi.

Tolvajärven – Aittojoen suunnan taistelut vaativat raskaat uhrinsa. Suomalaisten tappiot tällä suunnalla olivat noin 1 100 kaatunutta ja 2 000 haavoittunutta. Suuri osa kaatuneista lepää Pohjois-Hämeen sankarihaudoissa. Esimerkiksi Kuhmalahdelta kaatui Tolvajärven – Aittojoen suunnalla 24 ja Sahalahdelta 16 miestä. Kuhmalahti ja Längelmäki olivat miespuoliseen väestöön suhteutettuna Talvisodan uhrien kärkipitäjiä. Myös Sahalahdella, Pälkäneellä ja Kangasalla uhrien määrä oli maan keskiarvoa suurempi. Jos olivat uhrimme raskaat, monin kerroin suuremmat olivat ne vastapuolella: lähemmäksi 10 000 kaatunutta ja paljon vankeja.

Tolvajärvellä käynti on seikkailua

Vesistön halkomasta harjumaisemastaan kuulu Tolvajärvi on nykyisin asumatonta ja hiljaista erämaata. Entisen Korpiselän pitäjän entisten kylien kohdat erottuvat muuta ympäristöä avonaisempina, ja muutama kivijalka erottuu puskien ja heinikon keskeltä. Matka Tolvajärvelle on heikkojen teiden takia seikkailua.

Tolvajärvelle johtaa nykyisin kaksi tietä. Toinen kulkee Värtsilästä rajan pintaa pohjoiseen kääntyen entisen Korpiselän kirkonkylän eteläpuolelta itään Tsokin ja Kokkarin kylien kautta, ja toinen idempää entisen Suistamon pitäjän Raikonkoskelta suoraan pohjoiseen. Sateisina aikoina jälkimmäisen kautta pääsy on epävarmaa. Tie idästä päin on jo pitkään ollut poikki Ägläjärven kohdalta. Ajoimme tällä kertaa Värsilän – Korpiselän kautta. Kuuden peninkulmaa matkaan meni kolmisen tuntia plus pakollinen toisen auton odotus.

Lähestyessämme entistä Kokkarin kylää matka katkesi. Ison ja vuolaan ojan yli vievä silta oli sortunut ja sijaan oli tehty pitkittäin asetetuista tukeista uusi kansi. Sortavalalaisen pikkubussimme kuljettaja ei uskaltanut yrittää siitä yli.  Onneksemme paikalle tuli Tolvajärven ainoa asukas maastoautollaan ja paikallinen oppaamme hyppäsi siihen hakemaan apua, jota hän uumoili löytävänsä Tolvajärveltä. Maastoauton omistaja ei suostunut "roudaajaksi", koska auton tankissa oli liian vähän polttoainetta. Reilun tunnin kuluttua tulikin sieltä eräs nuori venäläismies pakettiautollaan, ja auton peräosaan ahtautuneina pääsimme perille Tolvajärvelle.

Jatkokuljetusta odotellessamme kävelimme parin kilometrin matkan entisen Kokkarin kylän kohdalle, jossa otettiin samppanjamalja. Helena kattasi voileipäpöydän kylän entisen osuuskaupan porraskiville.

Tolvajärvellä kertasimme joulukuun 1939 tapahtumia aidossa ympäristössä, ja matkailumajan kivijalan vierellä kohotimme Marskin maljan.

Nykyisin matkailumajasta on jäljellä vain korkea kivijalka. Rakennuksen puuosat lienee viety "parempaan käyttöön" muualle Neuvostoliittoon, kuten seudun kylien rakennuksille sotien jälkeisinä vuosikymmeninä tapahtui. Kivijalkaan kiinnitettiin lokakuussa 2010 muistolaatta; teksti suomeksi ja venäjäksi: "Tolvajärven taistelussa 12.12.1939 kaatuneiden muistoksi".


Kaunista Tolvajärveä elokuisena iltapäivänä 2013.

********

Markku Rauhalahti:
Matka Vienan sotatantereille ja laulumaille

Pajarin Poikien Perinneyhdistys teki 28–31. elokuuta sotahistoria- ja kulttuurimatkan Uhtualle Vienan-Karjalaan. Matkalle osallistui 40 yhdistyksemme jäsentä. Uhtualla tutustuttiin kenraalimajuri Aaro Olavi Pajarin (1897–1949) komentaman divisioonan taistelupaikkoihin sekä karjalaiseen kulttuuriin. Vienahan ei ole koskaan kuulunut Suomeen, mutta Jatkosodassa edettiin puolen sataa kilometriä sille puolelle.

 
 Ryhmäkuva Vuokkiniemen tsasounan edessä.

Matkan asiantuntijaoppaina toimivat ekonomi Tuomo Juntunen Kangasalta ja eversti evp Erkki Eskelinen Forssasta, kumpikin Perinneyhdistyksen hallitusjäseniä. Oman panoksensa ohjelmaan antoi myös Perinneyhdistyksemme puheenjohtaja Harri Virtapohja.

Rajan tällä puolen poikettiin menomatkalla Kajaanissa sekä Suomussalmen Raatteen tiellä, jossa Talvisodan alkuviikkoina tuhottiin ja lyötiin takaisin kaksi vihollisdivisioonaa. Paluumatkalla poikettiin Kuhmon ja Ilomantsin taistelupaikoilla.

Pajari Uhtualla

Jatkosodan aikana kenraalimajuri Aaro Pajari määrättiin loppusyksystä 1943 Vienan-Karjalassa taistelevan 3.Divisioonan komentajaksi. Siihen asti hän oli komentanut Pohjois-Hämeessä perustettuja joukkoja: Talvisodassa Jalkaväkirykmentti 16:n ja osasto Talvelan komentajana Tolvajärven suunnalla ja Jatkosodassa divisioonankomentajana Karjalan Kannaksella. Pajari toimi vuosina 1932–1939 Pohjois-Hämeen Suojeluskuntapiirin päällikkönä. Hän sai kahdesti Mannerheim-ristin, vuonna 1941 Kannaksen sotatoimista ja vuonna 1944 Tornion valtauksesta.

Pajarin tehtävä Vienassa Uhtuan suunnalla alkoi 1. joulukuuta 1943 ja päättyi maaliskuun lopussa 1944, jolloin 3.Divisioona Neuvostoliiton suurhyökkäyksen uhatessa siirrettiin Karjalan Kannakselle.

Konekivääripesäkkeen paikka ja piikkilankaesteen jäännöksiä Kis-kis -kukkoiden maastossa.

Asemasodan rintamalinja 1942–1944 kulki Uhtualla kymmenkunta kilometriä kaupungin keskustan länsipuolella, Keski-Kuittijärven länsipäästä Röhöön. 3.Divisioonan lohko rajoittui pohjoisessa saksalaisen vuoristodivisioonan lohkoon. Rintamalinjaa seuratessamme näimme Endankajärvet, Kis-Kis -kukkulat sekä Muna- ja Makkara -tukikohdat. Pohjoiseen jatkettaessa poikkesimme Röhön rantaan, jossa näimme myös Sinisillan jäänteet.

 Röhön rannassa tutustuimme röhö-marjaan, joka  maultaan muistuttaa taikinamarjaa, ja eräs matkalainen kirjoitti nimen santaan; taustalla Sinisillan jäänteitä.

Vienan runokyliä

Matkamme kulki niillä runonlaulajien seuduilla, joille kansalliseepoksemme tekijä Elias Lönnrot 1820- ja 1830-luvuilla teki kuusi runojen keruumatkaa. Runonlaulajien kyliä olivat Suomen puolella Rimpi, Kuivajärvi ja Hietajärvi, jotka edelleen ovat myös asuttuja kyliä. Vienan puolella runokyliä olivat tuolloin mm. Akonlahti, Kontokki, Tollonjoki, Pirttilahti, Latvajärvi, Venehjärvi, Vuonninen, Vuokkiniemi, Uhtua ja Jyskyjärvi. Näistä vain kolme viimeksi mainittua ovat enää asuttuja, muut on sotien jälkeen "perspektiivittöminä" kylinä tyhjennetty. Rakennuksetkin on viety muualle. Kontokin kylän kohdalla on nyt Kostamuksen kaupunki ja teollisuuskombinaatti. Tehtaiden jätevesialtaan vuodot ovat jo osittain turmelleet Kuittijärvien vesistön.

Vuokkiniemi sijaitsee noin 50 km Kostamuksesta pohjoiseen Ylä-Kuittijärven lounaispäässä Asukkaista on nykyisin noin 500, heistä karjalaisia ehkä 80%. Karjalaiset puhuvat keskenään karjalankieltä. Vuokkiniemi-seura vaalii karjalaista kulttuuriperinnettä. Osin seuran aikaansaamana on kylässä mm. suomalaisten rakentama moderni koulu.

Keskeisiä kulttuurinähtävyyksiä ovat profeetta Iljan ortodoksikirkko, runonlaulaja Miihkali Perttusen patsas ja vanhoista karjalaisrakennuksista koottu, osin vielä rakenteilla oleva kotiseutumuseo, jonka aittoja kuvassa vasemmalla..


Uhtua eli Kalevala on kaupunki, joka sijaitsee Keski-Kuittijärven pohjoisrannalla. Se on jo vanhastaan ollut Vienan-Karjalan suurin kylä ja hallinnollinen keskus. Ajomatkaa Vuokkiniemestä sinne on satakunta kilometriä, suhteellisen hidaskulkuista tietä. Asukkaita Uhtualla on noin 5 000, lähes kaikki taajamassa. Asukkaista karjalaisia on noin kolmannes.

Lönnrot kävi keruumatkoillaan usein myös Uhtualla ja niinpä kaupungin rantamaisemassa on nähtävyytenä Lönnrotin mänty (kelon tyvi), jonka juurella hän on istunut ja kirjoittanut muistiin runoja, sekä pieni hirsitalo - Jamasen aitta (kuva vasemmalla) -, jossa hän on asunut. Talon seinässä on muistotaulu. Kaupungista löytyy pari kohtuullisen mukavaa pikku hotellia, muuten rakennuskanta on pääosin apean tuntuista.

Jyskyjärvi sijaitsee runsaat sata kilometriä Uhtuasta kaakkoon ja saman verran Kostamuksesta itään Ala-Kuittijärven kaakkoispäässä, Tsirkka-Kemijoen ja (Vienan) Kemijoen risteyksessä. Jyskyjärvi on Vienan runokylistä itäisin. Kylä on kaksiosainen: Vanha Jyskyjärvi ja Uusi Jyskyjärvi, näissä yhteensä noin 1 300 asukasta, heistä karjalaisia kaksi kolmasosaa.

Karjalaisten suuri osuus asukkaista selittää sen, että Vanha Jyskyjärvi on yksi kauneimpia ja elinvoimaisimmalta näyttäviä karjalaiskyliä. Joen yli kulkevat komeat riippusillat ovat kylän erityisiä nähtävyyksiä. Karjalankieltä puhutaan täällä kuten Vuokkiniemessäkin paljon.

Vienan ja luovutetun Karjalan nykyisäntien virallisena tavoitteena on vähemmistökansojen kulttuurin ja kielen turvaaminen, mutta käytännössä tilanne kehittyy paljolta toiseen suuntaan.